14 toukokuuta 2012

Eläkeläiset tolvaavat Rovaniemelle!
Eläkeläiset olisivat varmasti tehneet viisuissa loordit, mutteivät pääseet edustamaan Suomea. Kuvassa puretaan häviön katkeraa kalkkia vuonna 2010.
Hurjia uutisia Rovaniemen suunnasta.Kaupungin  vanhin festivaali, Down By The Kemijoki, palaa ensi kesänä  viihdyttämään rockyleisöä viiden vuoden tauoan jälkeen. Tapahtuma  järjestetään perinteiseen tapaan heinäkuun viimeisenä viikonloppuna eli  27.-28.7.  Klubeina toimivat Ravintola Comico sekä Tivoli.
Eikä siinä kaikki, pitkään ja hartaasti odotettu Eläkeläiset saapuu vihdoin Lappiin pahoinpitelemään pop- ja humppa-aarteita, omalla vakavanha- tyylillään. 
Mukana  DBTK:ssa ovat myös Kelpo Pojat, Tanssiorkesteri  Lossimies ja Kumikameli. Rovaniemeläisbändejä edustavat festareilla  Jalla Jalla, Nightingales sekä Greenhouse AC, joten aikamoinen nostalgiapläjäys on luvassa.
- Yleensä tauolta palataan ”yleisön” pyynnöstä, mutta nyt syypäänä  voidaan DBTK:n kohdalla pitää artisteja, jotka uskollisesti pyytelivät  festivaalia järjestettäväksi vuodesta toiseen. 
- Toisaalta festivaalin synnystä tulee kuluneeksi tänä vuonna 20 vuotta, joten on  sopiva hetki palata takaisi 1990-luvun alkupuolelle, tuumaa yksi tapahtuman puuhamiehistä Jari Näsman, joka järjestää festit Pertti ”"Pepe"”  Tuonosen ja Simo Huttulan kanssa vanhasta muistista. www.facebook.com/downbythekemijoki