lauantai 20. elokuuta 2011

Pieni Kansani Laulu, vielä kerran!Kalervo Uutun musiikkinäytelmä Pieni Kansani Laulu nähdään ulkoilmateatteri Ihmisen Ringissä Äkäslompolossa
viimeiset kerrat 25.8. - 24.9. ja sen jälkeen näytelmän lauluja kuullaan vain kuoroesityksinä.
– On paras lopettaa silloin, kun sokeri maistuu vielä suussa, kirjailija Uuttu sanoo ylläsläisessä Kuukkeli-lehdessä. Pieni Kansani Laulu-näytelmää on markkinoitu nyt voimallisesti etelästä tuleville ruskaturisteille ja miksei se vetäisi
väkeä, sillä tuote on hyvä.
Velho-trilogian kirjoittajana tunnetuksi tulleen Uutun teksti kuvaa vanhaa aikaa, mutta hänen sanoissaan on monesti sellaisia elämänviisauksia, joista soisi nykypäivän ihmisenkin ottavan opiksi.
Uuttu-Kallen Pieni Kansani Laulu-teoksen on näytelmäksi käsikirjoittanut Esko Janhunen. Laulut on säveltänyt Jari Vanha Pellosta ja sovittanut Kolarin kanttori Kai-Jussi Jankeri, joka myös johtaa ja säestää musiikkiesityksiä yhdessä Erling Fredrikssonin (Jord) ja Tatu Kantomaan kanssa. Näytelmän lähes 30 ihmistä ohjaa Rovaniemeltä oleva Hannu Friman.
Vaikka tulevina viikkoina nähdäänkin Pieni Kansani Laulun ykkösosa viimeiset kerrat, tarina saa jatkoa jo ensi vuonna. Toista osaa esitetään vuosina 2012 ja 2013 ja trilogian päätösosaa vuosina 2014 ja 2015.

Väylän Pyörre Uutiset oli katsomassa näytelmää viime vuonna. Tässä arvio: http://vaylanpyorre.blogspot.com/2010/09/pieni-kansani-laulu-balladi-pohjoisen.html
Näytökset ja lippuvaraukset: www.kolari.fi/pienikansanilaulu/