23 elokuuta 2011

Ruskaretkellä Andyn kanssa!
Voi rähmä! Andy McCoy Hotelli Pyhätunturissa 10. syyskuuta! Kun huomasin, että hän tuo maalauksensa mukanaan ja samana iltana vielä Aittakurun luonnonnäyttämöllä on mahdollisuus kuulla maailman parasta Benny Goodman-soittajaa Antti Sarpilaa, niin innostuin.
Aloin suunnitella reissua eka kertaa Ruskaswingeihin ja kysellä yöpaikkaa hyvissä ajoin lähestyvän sesongin vuoksi ja onnistuin.
Ei mennyt aikaakaan. Ohjelmatoimisto Live Nationilta tulee tieto Andyn yhteiskiertueesta Dave Lindholmin kanssa ja 10.9. he olisivat keikalla Kuopiossa.
Otan yhteyttä Andyn keikkamyyjään Tiina Vuoriseen. Hän kertoo, ettei tiedä Pyhän esiintymisestä mitään ja pyytää Lapin keikan järjestäjiä ottamaan pikimmiten yhteyttä, jotta Kuopion keikkapäivää voidaan muuttaa.
Soitan pohjoiseen ja välitän viestin. Samalla Ruskaswingin yksi järjestäjistä kertoo, että he ovat sopineet Andyn keikasta ja näyttelystä McCoyn ”Hollannin managerin” kanssa. Vaikka heillä on mustaa valkoisella, he alkavat miettiä jo uutta esiintyjää Andyn paikalle.
Tässä vaiheessa perun yöpaikkani. Menee muutama päivä ja eilen sitten tulee meili Ruskaswingin järjestäjältä: ”Andy on tulossa ja näyttely myös…” Epäilevänä Tuomaana kuitenkin otan yhteyttä Tiina Vuoriseen. Onko Andyn tulo Pyhälle nyt varma?: ” Ei ole. Meillä on nyt kriisi…”
Voi Pyhä Sylvi! Ilmeisesti taiteilija McCoy on alkanut vikuroimaan. Aikanaan promosin Andyn ja Foo Fighters-tähti Chris Shiflettin Lapin keikkoja raskaimman kautta, mutta oikuttelevaan rokkikukkoonhan nekin kaatuivat.
Varmalta näyttää kuitenkin, että Andyn parinkymmenen maalauksen näyttely avataan 8. syyskuuta Pyhätunturilla. Siitä kunnioittaako itse taiteilija seurueineen juhlaa läsnäolollaan, ei ole tietoa.
Tässä vaiheessa vielä vähemmän enää kiinnostaa, esiintyykö Andy McCoy Lapissa.
PS. Kaksi tuntia kolumnin kirjoittamisen jälkeen Live Nation ilmoittaa vaihteeksi, että Andy esiintyy Pyhällä.