22 elokuuta 2011

Baarifestarit Kemissä!
Kemissä kapakkakulttuuri on aina kukoistanut, toisin kuin muissa Meri-Lapin kaupungeissa.Talouden lamat eivät ole tilannetta pahemmin heilauttaneet ja baarikärpäsille on löytynyt aina paikkoja, missä tuoppinsa kallistaa.
Aina valpas Kemin Rytmimusiikin Ystävät Ry käyttää nyt kolmatta kertaa tilannetta hyväkseen. Yhdistys järjestää 28.7. Baarifestarit, joihin on ilmainen sisäänpääsy. Paikallisten huippujen lisäksi vierailijoina kuullaan, karheaäänistä Maya Paakkaria ja bluesin monitaitajaa Olli Ontrosta, joka on soittanut muun muassa legendaarisen britin Otis Grandin bändissä.
Baarifestarit on osa kaupungin kesän päättäviä Venetsialaisia ja festarit aloittaa klo 19 Tuguska Press Sataman Tähdessä ja päättää De Soto Ramonassa klo1 sunnuntain puolella.
- Ideana on saada elävää musiikkia mahdollisimman moneen kaupungin ravintolaan. Tällä kertaa tehdään uusi ennätys, sillä 10 ravintolaa osallistuu illan teemaan ja ohjelmakartta on pyritty rakentamaan niin, että kaikkia esiintyjiä pystyy halutessaan käymään kuuntelemassa, kertoo promoottori Antti Pasanen.
Hän kuitenkin huomauttaa, että puolenyön jälkeisen väentungoksen vuoksi joutuu jo tekemään hiukan valintoja. Lisäksi loppuillasta bändien keikat menevät osin päällekkäin.
Tässä aikataulu: 19.00 Tunguska Press, Sataman Tähti, 20.00 Italialaisen musiikin ilta, Ravintola Pursiseura, 20.00 Maya Paakkari, Satamakaffila Nuotta, 21.00 Nine Lives, Katariina, 22.00 Jarmo Kantola, Old Gringo, 23.00 Olli Ontronen, Ms Chill Out, 24.00 Jatsipartio plays Hector, Ankkuri, 24.00 Pigmill, Bar Koodi, 01.00 Ramses II plays Finnhits, Hemingway & 01.00 De Soto Ramona