maanantai 1. elokuuta 2011

Satama Open Air luottaa monipuolisuuteen!

Neljännen Kemin Satama Open Air- tapahtuman rakentaminen alkoi tänään klo 9, mutta ylläolevassa videossa näet, kuinka kaikki alkoi yhdestä konsertista. Videon on koostanut Jouni Kunelius.
Tapahtuma ei olisi mitään ilman kaupungin ylpeyttä Sonata Arcticaa, josta kaikki lähti ja ensi viikonloppuna lappilaisille on tarjolla jo täysimittainen kahden päivän festivaali.
Sonatalle kuuluu itseoikeutetusti tänäkin kesänä pääesiintyjän paikka ja päälle messevä ilotulitus. Yhtyeelle esiintyminen on toinen Suomessa tälle kesälle ja showtime on 6.8. klo 22.00.
Viime kesänä Satama Open Air toi Kemiin kovia raskaan rockin nimiä. Sonatan lisäksi mukana olivat Tarot ja Northern Kings, mutta yleisö ei tarttunut syöttiin. Nyt tapahtuma pyrkii tarjoamaan musiikkia koko perheelle, popista raskaaseen metalliin.
Perjantaita 5.8. tähdittää yksi Suomen kuumimmista naisartisteista Anna Abreu. Lavalla nähdään myös syksyllä 2010 suomenkielisen debyyttialbuminsa julkaissut Emma-palkittu räppäri Paleface, jolla sana taipuu ja läppä lentää. Muun muassa hänen lohkaisunsa Helsinki – Shangri-La ja Syntynyt rellestää ovat saaneet runsaasti radiosoittoa. Arttu Wiskari puolestaan on lupaava laulaja-lauluntekijä-komeetta. On puhuttu uudesta Anssi Kelasta, mutta onko miehessä lavasäteilyä, on vielä arvoitus.
Yksi kesän suurista hiteistä on ollut Poika saunoo.Sen myötä Poju tuo jääkiekon MM-huumaa Kemiinkin. Voimallista yhteislaulua kuullaan varmasti myös, kun lavalle pelmahtaa miesporukka Jean S, joka tarjoilee parhaita Finnhittejä vallattomalla showlla ryyditettynä.
Lauantain 6.8. aloittaa lasten keskuudessa suosiota nauttiva heviorkesteri SauruXet, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Hevisaurus.Illan hämärtyessä pökköä pesään laittavat glam rock-yhtye Reckless Love ja heavybändi Kiuas ja kaiken kruunaa Sonata Arctican show.
Koko kaksipäiväisen Satama Open Air-festivaalin juontaa aina sanavalmis mediapersoona Jone Nikula. Lisää tapahtumasta: http://www.satamaopenair.fi/