sunnuntai 21. elokuuta 2011

Serenades kurkottaa korkealle!
Pellon Mämmilän lahja Ruotsin poptaivaalle Markus Krunegård (äiti omaasukua Syväniemi) on perustanut duon Serenades yhdessä Shout Out Louds-laulaja Adam Oleniuksen kanssa.
Keväällä syntyi laulu Birds, sitten samanniminen EP ja ensi viikolla julkaistaan heidän esikoisalbumi Criminal Heaven.
Kummallakaan ei ole aiemminkaan järin huonosti mennyt. Markus on menestynyt Laakso-yhtyeensä kanssa ja soolourallaan. Tekaisipa hän vuonna 2004 suomenkielisen albuminkin nimeltä Mämmilärock. Adamin Shout Out Louds on taas pärjännyt hyvin Ruotsin ulkopuolisissa indiepiireissäkin.
Nyt Markus ja Adam haluavat kuitenkin toteuttaa Serenadesissä ideoitaan, joille ei ole ollut käyttöä heidän aiemmissa projekteissaan.
Mistä Serenadesin musiikki on sitten tehty? Romanttisista teksteistä, joissa eletään päiväunelmissa ja pilvilinnoissa ja musiikista, jossa on vaikutteita Länsirannikon popista, jota kuorrutetaan jousilla ja enkelikuoroilla.
Toistaiseksi Serenadesillä on takanaan vasta kolme keikkaa, mutta syksyllä Markus ja Adam lähtevät laajalle Ruotsin turneelle.
Serenades - Birds (Official Video)